Hello

tammikuuta 06, 2017












Moikka, olen Iisa. 

Päätin perustaa blogin. Minun siis lienee syytä esitellä itseni. 

Olen syntynyt ja varttunut pääkaupunkiseudulla. Täällä ollaan vieläkin, ainakin toistaiseksi. Tavoitteena on matkustaa maailman ympäri.

Olen kiinnostunut hyvinvoinnista – niin ihmisen kuin maapallon terveydestä. Minulle tärkeitä arvoja ovat ekologisuus, suvaitsevaisuus ja ilo, muutamia mainitakseni.
Jos voisin muuttaa maailmaa, aloittaisin lihantuotannon ongelmista ja autoilusta. Panostaisin aurinkovoimaan, pyöräilyyn ja hyvinvointiin. Tasa-arvoon. Elämänfilosofiaani kuvaavat Nelson Mandelan sanat It’s in your hands to create a better world for all who live in it. 

Uskon unelmointiin. Pidän tavoitteet korkealla, ja ajattelen, että ilman tavoitteita ja päämäärätietoista työskentelyä niitä kohti on vaikea saavuttaa unelmiaan.
Tulevaisuudessa toivon työskenteleväni ihmisten ja maapallon hyvinvoinnin parissa. Ehkä liikunnan tai terveyden, ehkä ilmastonmuutoksen. Toisaalta haluaisin olla arkkitehti. En vielä tiedä.

Olen järjestelmällinen. Tykkään organisoida tapahtumia ja projekteja, mitä milloinkin. Kalenteri on minulla aina mukana. Juhlien järjestäminen on erikoisalaani.

Pukeudun aina joko mustaan tai valkoiseen, riippuu fiiliksestä. Jalasta löytyy lähes poikkeuksetta vagabondit. Rakastan kaikkea minimalistista, niin sisustuksessa kuin vaatteissa.

Luonto on minulle tärkeä. Stressaavassa tilanteessa parasta mitä tiedän, on karata metsään juoksemaan. Lähitulevaisuudessa aion lähteä vaeltaman Skandeille ja toivon löytäväni itseni seikkailemasta jostain etelästä.

Rentoudun airyoga tunneilla, herään mielelläni kuudelta aamulla katsomaan auringonnousua kukkapellolle. Haaveilen asuvani joskus modernissa ekokodissa Englannin maaseudulla.

Tässä minä pähkinänkuoressa, toivottavasti jäät seurailemaan.

Halein, Iisa

You Might Also Like

0 kommenttia

Pinterest

Bloglovin'

Follow